Long time no see. Kirjaimellisesti viimeksi julkaistusta postauksesta on kulunut jo reilusti aikaa ja nyt on kerennyt vaihtua vuosikymmen, ihan hullua!? Toivottavasti sun vuosi on alkanut hyvin ♥︎
Nyt kun täällä on ollut pidempää hiljaiseloa, on oikeastaan todella ihanaa palata blogin äärelle niin paljon inspiroituneena verrattuna viime kertaan. Tuntui, ettei mulla ollut mitään uutta ja mielenkiintoista jaettavana, joten päätin toden teolla pitää tietoisen tauon blogista sen sijaan että olisin väkisin yrittänyt keksiä jotain julkaistavaa. Näin uuden alkaneen vuoden kunniaksi ajattelin aktivoitua myös täällä blogin puolella ja jakaa teille asettamiani tavoitteita tälle vuodelle.
Urheilu. Tällä hetkellä tämä kohta toteutuu kuntosalilla, mutta kevään mittaan varmasti myös lenkkeilynä ulkona. Lisäksi mua kiinnostaa kovasti palata tanssitunneille, joista on ollut jo ainakin vuoden taukoa kun aluksi polven takia en päässyt tunneille ja myöhemmin koulun takia ei ollut sille aikaa.
Kohti vegaaniutta. Paraikaa olen mukana tammikuun vegaanihaasteessa ja en näe syytä miksen voisi olla joku päivä täysin vegaani ainakin ruokavalion saralla. Olen ennen vegaanihaastetta syönyt kasvispohjaisesti ilman punaista lihaa jo muutaman vuoden, mutta ruokavaliooni on kuulunut esim. kana ja kala sekä juustot. Tulen myöhemmin jakamaan täällä yhden reseptin, jonka totesin hyväksi, joten olkaa kuulolla jos yhtään reseptit kiinnostaa!
Vähemmän ruutuaikaa ja enemmän hetkessä elämistä. Tänä vuonna haluan enemmän tehdä spontaanisti juttuja ja todella olla läsnä hetkessä. Sen vuoksi puhelimeen olen asentanut ruutuajan.
Opi olemaan itsekäs. Tällä meinaan sitä, että olen terveellä tavalla itsekäs esim. laittamalla itseni ja omat haluni muiden edelle kuunnellen itseäni.
Lue ja piirrä enemmän. Ihanteellista olisi, jos tulisi luettua kirja per kuukausi nimittäin lukulistalla on niin monta mielenkiintoista kirjaa, jotka haluan lukea. Mitä tulee piirtämiseen, haluan piirtää sekä perinteisesti käsin ja oppia yhä enemmän digitaalisesta piirtämisestä.
Valokuvata entistä enemmän ja kehittyä siinä.
Hankkia ensimmäinen tatuointi. Mulla on ollut niin pitkään jo tatuointikuume ja mielessä toteutettava tatuointi eikä sitä auta yhtään tatuointitilin seuraaminen instassa.
Koulu ja opiskelu. Ensimmäinen välivuosi on pian takana ja pian alkaa yhteishaku, joten toivottavasti pääsen syksyllä aloittamaan opinnot unelmieni alan parissa.
Olla aktiivinen niin Instagramissa kuin blogissa. Kyseinen kohta on ehkä hieman ristiriidassa tuon ruutuajan kanssa, mutta haluan silti pyrkiä tuottamaan sisältöä säännöllisesti.
Poistua mukavuusalueelta. Jos ei koskaan kokeile mitään uutta tai tehdä asioita eri tavalla tutusta ja turvallisesta, ei voi todella oppia uutta eikä tuntemaan itseä. Tällä tavoin vuoden varrella varmasti kertyy uusia mahtavia kokemuksia ja muistoja sekä pääsee ylittämään itsensä.
Muuttaa omaan asuntoon.
Lähteä matkalle. Viime vuonna en matkustanut sen kummemmin kuin Suomen sisällä ja muutaman kerran lätäkön toisella puolen Tukholmassa tai Tallinnassa, joten matkakuume on ollut kova jo pitkään. Etenkin kiinnostaa päästä näkemään Köpis uudelleen, käydä Berliinissä tai muualla Euroopassa.
Näyttää siltä, että tämän vuoden teemana ovat hyvinvointi ja luovuus, joiden ympärillä tavoitteeni pyörivät. Tällä hetkellä olen niin innoissani startanneesta vuodesta ja odotan mielenkiinnolla, mitä se pitääkään sisällään. Musta olisi kiinnostava kuulla myös millaisia tavoitteita sulla on vuodelle 2020, joten jätäthän kommenttia!
xx Laura
Tosi kivoja ideoita! Ruutuajan vähentäminen on kyllä ihan varteenotettava tavoite. Puhelimelle on vain niin helppo jäädä istumaan, vaikka olisi mitä muita asioita hoidettavana :/
VastaaPoistaKiitos! No jep ja helposti huomaa kuinka tylsyyttään selaa Instagramia ja sen myötä kertyy paljon ruutuaikaa 😬
Poista