Ihanaa alkanutta viikonloppua! Olen jo pitkään odottanut, että pääsen julkaisemaan tämän postauksen, joka on jo jonkin aikaa muhinut luonnoksissa muiden joukossa. Onneksi ylppärit ovat jo takanapäin, joten nyt on huomattavasti enemmän aikaa myös uudelleenaktivoitua somessa haha.
Tällä hetkellä olen siinä pisteessä, että vaatekaappini koostuu ainakin 50% kirppikseltä ostetuista vaatteista ja en itse asiassa nyt muista milloin viimeksi olen ostanut liikkeestä vaatteita lukuun ottamatta alusvaatteita. Oikeastaan nykypäivänä musta tuntuu, että kirppiksiltä tekee enemmän juuri löytöjä ketjuliikkeiden merkeiltä kuin sitä "aitoa vintagea". Niinpä mieluummin etsin tarvitsemaani vaatekappaletta ensisijaisesti käytettynä, joka on jo valmistettu sen sijaan, että ostaisin saman tuotteen täysin uutena vaateliikkeestä. Tässä postauksessa jaan teidän kanssa muutamia ihan huippulöytöjä, joita olen tehnyt kirpputoreilta!
Viimeisin kirppislöytö on kuvassa näkyvä aivan ihana röyhelöinen pilkukas kietaisumekko! Mekon löysin Zadaa-kirppisapista samoin myös kuvan korkkarit. Kevät on edennyt kovaa vauhtia, mutta vielä saa hetken odotella hamekelejä taretakseen. Kuvan kätevän ja pienen käsilaukun olen löytynyt kierrätyskeskuksesta. Laukku on todellinen tilaihme nimittäin sisälle mahtuu jopa painava järkkärini, tosin ei ehkä kaikista mukavin kannettava.
Vitsit mikä tuuri kävi, kun löysin myöskin Zadaasta kuvassa näkyvän muhkean poolokauluksisen neuleen minkälaista olin etsinyt koko talven. Itse asiassa vielä ostoa edeltävänä iltana olin ihastellut yhen päällä juuri samaista neuletta johon törmäsin Instassa! Lisäksi kuvan housut on bongattu yhdeltä instakirppikseltä.
Ylläolevan kuvan paitakombo on ollut viime aikoina mun ihan lemppari. Kumpikin paita on löytynyt eräältä itsepalvelukirppikseltä. Muistan maksaneeni naurettavat 0,20€ kuvan mustasta topista.
Viime syksyn asun musta vekkihame ja tekonahkatakki ovat peräisin kirppikseltä. Harmikseni kovan käytön myötä nahkatakin nahkapinta alkoi halkeilemaan. Varmasti myös tänä keväänä mun yltä tulee löytymään hameen ja neuleen yhdistelmä!
Mun mielestä parhaat takit löytyy kirppiksiltä ja tällä hetkellä suurin osa mun omistamista takeista on nimen omaan ostettu käytettynä. Yksi takeista on kuvan villakangastrenssi, jonka olen löytänyt jo kaksi talvea sitten kympillä ja on edelleen erinomaisessa kunnossa!
Toissasyksynä etsin mustaa tekoturkista ja sehän löytyi käyttämättömänä Zadaasta! Niinpä voinkin todeta, että kannattaa lähteä etsimään ensin ostoslistalla olevia tuotteita käytettynä kirppikseltä sillä sieltä nykypäivänä löytyy todella paljon myös sen hetkisiä trendejä pienellä etsinnällä.
Toivottavasti tämä postaus inspiroi myös sua käymään enemmän kiertelemässä kirppiksillä ja musta olisi myös kiva kuulla millaisia huippulöytöjä sä oot tehnyt kirppiksiltä! Entä kiinnostaisiko teitä kuulla mun lempparikirppiksistä tulevaisuudessa?
xx Laura
Minäkin yritän hyödyntää kirppiksiä mahdollisimman paljon. Joskus on löytynyt tosi sopivia vaatteita. Tuo Zadaa on ihan uusi juttu, pitääpä tsekata!
VastaaPoistaJoo Zadaa on kyllä todella hyvä ja kätevä sovellus, oon löytynyt sieltä paljon hyväkuntoisia vaatteita! :)
Poista